Osaamiskeskustoiminta tiivistyy Salon ja Turun välillä

Salon seutu tulee entistä tiiviimmin mukaan Varsinais-Suomen osaamiskeskuksen toimintaan. Osaamiskeskuksen toiminnasta vastaavan Turku Science Parkin ja Salon seudun kehittämiskeskuksen edustajat allekirjoittivat perjantaina 27.8. sopimuksen, jolla yhteistyötä Salon seudun yritysten ja maakunnan korkeakoulujen välillä vahvistetaan. Samalla tuetaan niiden alojen toimintaa, jotka sekä Turussa että Salossa ovat vahvoilla.



[167_osaamiskeskus.gif]



– ICT-osaaminen on strateginen painopiste koko Varsinais-Suomessa. Yhdessä Turku ja Salo ovat liikevaihdoltaan Suomen toiseksi suurin toimija ICT-alalla heti Uudenmaan jälkeen. Jo se on hyvä syy tiivistää yhteistyötä, Turku Science Parkin toimitusjohtaja Kari Toivonen uskoo.

ICT-alan lisäksi yhteistyö painottuu metalliteollisuuteen ja kulttuurimatkailuun.

Osaamiskeskusohjelma on sisäministeriön rahoittama hanke, jonka tarkoitus on korkean teknologian hyödyttäminen ja kansainvälisesti korkeatasoisten alojen tutkimuksen ja liiketoiminnan edistäminen.

– Näkökulma on koko maakunnassa, jonka elinkeinoelämää ohjelma edistää. Osaaminen jalkautetaan seutukuntien kesken ja etsitään eri alueiden vahvuudet, osaamiskeskustoiminnasta vastaava kehitysjohtaja Tapani Saarinen korostaa ja muistuttaa yhteistyötä toki tehdyn jo ennen sopimuksen allekirjoittamista.



Uusia hankkeita seudun yrityksiin



Osaamiskeskuksen toimintaan osallistuminen on Salon seutukunnan elinkeinoelämälle ja sen yrityksille erinomainen mahdollisuus kehittää yhteistyötään korkeakoulujen kanssa ja saada seudulle uusinta osaamista, uskoo Salon seudun kehittämiskeskuksen elinkeinojohtaja Pertti Syväperä.

Toimintakulttuuria ei kuitenkaan ole ollut helppo juurruttaa seudun kaikkiin kuntiin.

– Moni on elätellyt uhkakuvia siitä, että rahat valuvat vain Turkuun ja mahdollisesti Saloon, yhtymähallituksen puheenjohtaja Juhani Nummentalo sanoo.

Nyt yhteinen etu on ymmärretty. Syväperä muistuttaa, että rahoitusta voidaan käyttää myös vipuvoimana uusien hankkeiden synnyttämiseen.

– 200 000 euron siemenrahan toivotaan tuottavan pk-yrityksiin uusia kehityshankkeita, joihin yritykset voivat myöhemmin hakea lisärahoitusta osaamiskeskuksen rahoituksen ulkopuolelta.

Sisäministeriön Varsinais-Suomeen kohdistaman osaamiskeskusrahoituksen edellytyksenä on alueellinen vastarahoitus. Salon seutu osallistuu hankkeen rahoitukseen ensimmäisenä vuonna runsaalla 60 000 eurolla ja jatkossa vajaalla 150 000 eurolla. Saman verran se saa maakunnan kehittämisrahaa.



Sopimusta Turun ja Salon seudun yhteisty?n tiivist?misest? olivat vahvistamassa Salon seudun kehitt?miskeskuksen elinkeinojohtaja Pertti Syv?per? (oik.), yhtym?hallituksen puheenjohtaja Juhani Nummentalo, toimitusjohtaja Kari Toivonen ja kehitysjohtaja Tapani Saarinen Turku Science Parkista sek? ICT Turku Oy:n toimitusjohtaja Jaakko Kuosmanen.


Julkaistu 09/2004        
J&T Pajunen

J&T Pajunen

Kuljetusliikenne, Kuljetuspalveluja

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

Turun Messukeskus

Messukentänkatu 9-13, Turku

www.turunmessukeskus.fi

KP 20-3000, R, A 200-700

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa