Kengurut ja laamat asuttavat lemmikkitilaa

Eksoottista menoa Sievolan tilalla

Paimiosta löytyy yllättäen eräs Varsinais-Suomen eksoottisimmista matkakohteista, Sievolan lemmikkitila. Vanhan sukutilan pihapiirissä ei olekaan niitä tavallisia possuja ja lampaita, vaan eläimiä, joita pidetään kotieläiminä jossakin ihan muualla kuin meillä koti-Suomessa.

Kauimmaiset niistä tulevat Etelä-Amerikasta. Alpakoiden pidosta tilan emännän Sanna Yöntilän bisnesidea sitten laajeni matkailuyrittäjyyteen.

- Aloimme mieheni Tommin kanssa pitää tätä sukutilaa vuonna 1999. Minulla oli ollut eläinkauppa ja sitten täytyi valita, jatkanko sitä. Täällä minulla oli toisaalta tilaa ja mahdollisuuksia muunkinlaisille eläimille. Ajattelin ensin lähteä kasvattamaan alpakoita, ja tekemään alpakanvillasta bisnestä, mutta sitten ihmiset alkoivat soitella, että saisiko tänne tulla katsomaan.

Kun päivässä saattoi olla 25 kävijää, meni siihen jo paljon aikaa. Pari vuotta sitten Yöntilä avasi lemmikkitilan ihan virallisestikin.

Erityistä ohjelmaa tilalla ei ole järjestetty.

- Ihmiset järjestävät tilalla ihan omaa ohjelmaa. Täällä voi pitää synttäreitä ja polttareita. Ja tuolla grillipaikalla voi valmistaa ruokaa ja viettää täällä pitempäänkin aikaa.

Keväisin ja syksyisin Sievolan tilalla käy todella paljon luokkaretkeläisiä ja päiväkoti- ja erityisryhmiä. Kesällä luonnollisesti enimmäkseen yksittäisiä perheitä.

- Näissä eläimissä on ihmeteltävää myös aikuisille. Pienille lapsillehan on sama, onko lammas harvinainen vai ei, kunhan sitä saa rapsutella ja syöttää, Sanna Yöntilä selittää.

Uusia lajeja harkiten

Tämän kesän uutuuksia Sievolan tilalla ovat miniaasit ja pienet Bennetin kengurut sekä kalkkunat, jotka kulkevat uteliaina vieraiden mukana. Vanhoja suosikkeja ovat harvinaiset miniatyyrihevoset, ponit ja aasit sekä erikoinen seepra-aasi nimeltään Zeppo.

Jyhkeät unkarilaiset mangalitzasiat Henkka ja Maukka, laamat, ranskalaiset minilampaat ja riikinkukot jatkavat eksoottista listaa. Vähän tavallisempia eläimiä ovat ehkä kyyhkyset, papukaijat, hanhet sekä maatiais- ja helmikanat. Supikoirat ja erirotuiset kanit kuuluvat myös Sievolan tilan lajeihin.

- Koska eläimet ovat niin erikoisia, niistä on aina hirveä paperisota. Mietinkin tosi tarkkaan, mikä eläin tänne sopii ja miten se täällä viihtyisi. Eksoottisuus ei ole itsetarkoitus.

Lemmikkitilan käsite on Sievolassa myös vähän laajempikin. Tilalla on myös kissahoitola ja Sanna Yöntilä kasvattaa lisäksi koiria, lagotto romagnoloja ja chihuahuajoja. Tosin lähinnä vain harrastuksekseen.

- Ei tämä mikään kultakaivos ole, vaan lähinnä elämäntapa. Naimisissa näiden kanssa on. Olen kuitenkin onnellinen, että olen pystynyt yhdistämään harrastuksen ja työn, Sanna Yöntilä hymyilee.


Sanna Yöntilän kaverina harvinainen seepra-aasi nimeltään Zeppo.



Tämä kesän uutuuksia Sievolassa ovat pienikokoiset Bennetin kengurut.




anneli.perkio@y-lehti.fi

Julkaistu 06/2010        
Painotalo Painola, T. Nieminen Oy

Painotalo Painola, T. Nieminen Oy

Graafinen suunnittelu, Kirjansitomoja, Kirjapaino, Painotaloja, Pakkauspalvelu, Pakkaussuunnittelua, Suunnittelu, Suunnittelutoimistoja

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

FresCo Ravintolat Oy - Aitiopaikka

Valtion virastotalo, Itsenäisyydenaukio 2, Turku

www.frescoravintolat.fi

A 200-250, KP 2-50, R 300, S, terassi Aurajoelle, Maaherran edustustila 50 hengelle Aurajoki-näköaloin. Kokouspalvelu: videoneuvottelulaitteet 10, 20 ja 200 henkilölle, langaton verkko, äänentoistolaitteet, AV-laitteet, hää- ja juhlapalvelut, catering, näyttelytila aulassa, lounas arkisin klo 10:45-13:30. Tule paikan päälle tutustumaan. Lue verkkosivuiltamme lisää toiminnastamme ja tutustu myös Raumalla sijaitseviin toimipaikkoihimme, www.frescoravintolat.fi.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa