Kirjailijaristeily on nopea toimitus

Föri kolahtaa laituriin ja laskee puomin. Mustiin laseihin ja bootseihin sonnustautunut mies astuu lautalle, ottaa pari määrätietoista askelta ja istuu penkille. Muut matkustajat, satunnaiset jalankulkijat ja polkupyöriään pitelevät kunnialliset kaupunkilaiset, vilkuilevat uteliaana istuvaa miestä. Tänään ja nyt, paahtavan aurinkoisena kesäpäivänä, tuskin kukaan tulee viereen, hivuttaa itseään lähemmäksi, ottaa kontaktia ja sanoo matalasti: ”Mulla on muuten sellaisia tietoja Turun alamaailmasta, että ne vois sua kiinnostaa.” Tänään ei ole se päivä.

Kun föri, ainoa suomalainen kaupunkilossi, saavuttaa vastarannan, kaikki muut paitsi penkillä istuva mies poistuvat. Hän on risteilyllä, eikä ensimmäistä kertaa, sillä hän pitää föristä. Ei se nyt ihan lempipaikka Turussa ole, mutta on siellä tapahtunut yhtä ja toista. Ja tulee tapahtumaan. Turussa filmataan tänä vuonna kuusi Vares-elokuvaa ja Vares jos kuka on risteillyt förillä.

- Kerran se heräsi autonrenkaan päältä joesta ja tajusi missä on vasta kun näki förin, Reijo Mäki sanoo.

Föri rakennettiin 1903. Reijo Mäki syntyi 1958. kesäkuun alussa ilmestynyt Vares-kirja Kolmijalkainen mies on järjestyksessä 21. Kaikkiaan Mäki on kirjoittanut yli 30 kirjaa.

Uusin Vares kertoo turkulaisesta aikuisviihdeteollisuudesta. Jossain Läntisellä kadulla toimii Oy Church-boat Production Ltd. jonka leivissä olevalle, Juuasta kotoisin olevalle Esa Jalkaselle, Don Juuanille, tapahtuu kummia.

Onni voi suosia reipasta ja rohkeaa

Föri on askeettinen kulkuneuvo. Puolentoista minuutin matkan aikana oheispalveluja ei tarjota eikä kaivata. Jotain voi silti tapahtua, moni on tavannut kumppaninsa juuri risteilyllä, solminut ehkä pitkänkin suhteen.

- Rivakalle ihmiselle aika riittää katsekontaktin luomiseen. Jos se ei johda mihinkään, molemmat jatkavat matkaansa. Iskurepliikki? No voisi vaikka kysyä, että kummalle rannalle olet menossa, Mäki sanoo.

Kirjailijalle, naineelle miehelle, valintatalo tarkoittaa enää ruokakauppaa. Sinne pääsee kätevästi förillä ja sinne hän usein onkin menossa kun hänet lautalla nähdään. Koti ja työhuone ovat joen toisella puolella.

Förimatkalla näkee mielenkiintoisia tyyppejä. Joku on voinut päätyä kirjaan. Alamaailman asiantuntijoille Mäki kuitenkin sanoo kohteliaasti kiitos ei.

– Käytän mieluummin mielikuvitustani. Pitemmän päälle se on terveellistä, hän sanoo.


Risteilyllä, lyhyelläkin, voi tapahtua mitä tahansa, Reijo Mäki tietää.

pirkko.varjo@y-lehti.fi

Julkaistu 06/2010        
TMK Teollisuuden Mittaus- ja Kalibrointipalvelu Oy

TMK Teollisuuden Mittaus- ja Kalibrointipalvelu Oy

Kalibrointipalvelut, Mittauspalveluja, Optisten tuotteiden valmistus, Tietokoneiden valmistus

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

Naantalin Kylpylä

Matkailijantie 2, Naantali

www.naantalispa.fi

Kokoukset, juhlat, näyttelyt, tyhy-päivät, majoitus- ja ravintolapalvelut, sauna- ja allasparatiisi, oheisohjelmat.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa