Saaristossa matkailuun ei tarvitse venettä

Isot maantielossit toimivat tien jatkeena, ja pientä korvausta vastaan pääsee yhteysalusten kyytiin. Nykyään varsinkin pyöräilijät ja moottoripyöräilijät ovat huomanneet saariston houkuttelevana kohteena.

Länsi-Turunmaan matkailutiedottaja Anita Salonen kertoo, että nyt kaupungin jokaisesta entisestä kunnasta löytyy vuokrattavia pyöriä jotka tunnistaa vaaleansinisestä väristä. Kaikkiaan 81 vuokrapyörää ovat käytettävissä puolen päivän tai koko päivän omille retkille.

- Vesibussi M/S Autere kulkee koko heinäkuun Paraisten ja Nauvon väliä pysähtyen tarpeen mukaan esimerkiksi Seilissä tai Sattmarkissa. Mikä mukavinta, oleskeluaikaa Nauvossa on pari tuntia ennen paluumatkaa, Salonen sanoo.

Matkailijat eivät nykyään tyydy pelkkään majoitukseen ja maisemaan, vaan he haluavat tekemistä. Ja tuoretta kalaa. Ällistyttävää kyllä, vaikka saaristossa ollaan, kalaa saa usein etsiä!

- Onneksi Paraisilla on nyt kalakauppa aivan keskustassa, ja Nauvossa vierasvenesataman kojusta saa savukalaa, Salonen huomauttaa.

Varaa aikaa liikkumiseen

Paraisilla varsinainen nähtävyys on kalkkikaivoksen hervottoman kokoinen monttu. Avolouhokselle järjestetään kaksikielisiä opastettuja kierroksia tiistaisin juhannuksen jälkeen elokuun alkupäiviin saakka. Perinteistä Rowlit-musiikkitapahtumaa ei tänä kesänä ole.

Ulommas merelle pääsee niin ikään yhteysaluksilla, jotka poikkeavat Nötössä, Jurmossa ja Utössä. Saarilta voi saada myös majapaikan, jos pelkkä piipahdus ei riitä. Kaikki yhteysalukset eivät kuljeta autoja, mutta pääset kuitenkin nauttimaan päivästä merellä.

Saariston Rengastie kulkee useimpien Saaristomeren ja sen lähistön kuntien läpi. Rengastie on noin 250 kilometriä pitkä, ja sen varrella on kymmenkunta lossia ja kaksitoista siltaa. Sen hurauttaa läpi päivässä, mutta varaamalla aikaa ja malttamalla pysähtyä saat kokemuksesta enemmän irti.

Kemiönsaari on myös kulttuurisaari. Esimerkiksi viikinkitaloihin voi tutustua Rosalassa ja Vänössä. Sagalundin ulkomuseossa on esillä talonpoikaiskulttuuria. Monen jazzystävän auton tai veneen nokka näyttää heinäkuussa kohti Taalintehdasta, jossa kajahtaa Baltic Jazz.

Saariston suurimpiin tapahtumiin kuuluu muinaistulien yö, joka järjestetään kaikkialla elokuun viimeisenä lauantaina.

–a-ss

Julkaistu 06/2010        
Painotalo Painola, T. Nieminen Oy

Painotalo Painola, T. Nieminen Oy

Graafinen suunnittelu, Kirjansitomoja, Kirjapaino, Painotaloja, Pakkauspalvelu, Pakkaussuunnittelua, Suunnittelu, Suunnittelutoimistoja

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

Linnateatteri

Humalistonkatu 7, Turku

www.linnateatteri.fi

Muutautumiskykyinen komeljanttari. Linnateatteri on vuodesta 2003 toiminut turkulainen komediaan, musiikkiin ja maistuvaan ruokaan keskittyvä teatteri, jossa ei turhia jäpitetä.

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa