Maakuntaennuste 2003

Yrittäjillä positiivisia odotuksia

Varsinaissuomalaiset yrittäjät suhtautuvat melko toiveikkaasti tulevaisuuteen. Viimeksi kuluneen vuoden aikana mielialat eivät juuri ole muuttuneet, todetaan Varsinais-Suomen Yrittäjien ja alueen osuuspankkien yhteistyössä tekemässä Varsinais-Suomen Maakuntaennusteessa. Ennuste tehtiin nyt neljättä kertaa.

Kyselytutkimukseen vastasi lähes 1200 pk-yrittäjää. Vakiokysymysten ohella selviteltiin myös kokemuksia lisätyövoiman saamisesta, yrittäjien ja kunnan välisestä yhteistyöstä sekä internet-palveluiden käytöstä.



40 % varsinaissuomalaisista pk-yrityksistä odottaa liikevaihdon kasvua. Ennallaan sen uskoo pysyvän 49 % ja laskevan 11 %. 33% odottaa paranevaa kannattavuutta, 56 % tilanteen säilymistä ennallaan ja 15 % heikkenemistä.

- Toimialoista positiivisimmat odotukset ovat maa-, kala- ja riistatalouden, palvelujen sekä kuljetus- ja tietoliikennealojen yrityksissä. Myös liikevaihdoltaan suurimmat yritykset ovat keskimääräistä toiveikkaampia, V-S Yrittäjien toimitusjohtaja Henri Wibom toteaa.



Lisää henkilökuntaa aikoo palkata 14 % yrityksistä. Väen vähentämistä suunnittelee 8 % ja nykyisen henkilöstömäärän säilymiseen uskoo 78 % vastaajista.



Kuntien ja yrittäjien välinen yhteistyö näyttää kyselyn mukaan sujuvan pääosin hyvin. Tyytyväisimpiä ollaan Salon seudulla ja Vakka-Suomessa. Huonoimmat arviot kunta-yrittäjä -yhteistyöstä saatiin saaristosta. Myös Turussa ja Loimaalla yhteistyötä arvioitiin useammin huonommaksi kuin parhaat arviot saaneilla seutukunnilla. Loimaalla oltiin toisaalta kaikkein tyytyväisimpiä peruspalveluihin sekä tonttien ja toimitilojen saatavuuteen.



Ammattitaitoisen työvoiman saanti vaikeutunut



Maakuntaennusteen vastaajista 38 % arvioi ammattitaitoisen työvoiman löytämisen olevan tällä hetkellä aikaisempaa vuosia vaikeampaa. Noin puolet arvioi tilanteen säilyneen ennallaan ja 11 % jopa helpottuneen. Helpointa ammattilaisten löytäminen on Vakka-Suomessa ja Turun seudulla, hankalimmaksi se arvioitiin Loimaan seudulla.



Pankkipalvelut ovat varsinaissuomalaisten yritysten ylivoimaisesti eniten käyttämä internet-palvelu. Vastaajista 88 % käyttää pankkien internet-palveluja. Vain 7 % ilmoitti, ettei tunne niitä lainkaan.



Lisärahoitusta pankeista



Rahoitusongelmia on kyselyn mukaan 17 % yrityksistä. Luku on laskussa ja suuntaus on jatkunut samanlaisena koko nykymuotoisen Maakuntaennusteen ajan. Samaan aikaan kiinnostus ulkoista rahoitusta kohtaan on vähentynyt. Tänä vuonna ulkoista rahoitusta suunnitteli hankkivansa 19 % yrittäjistä.



- Osasyy suuntaukseen lienee yritysten viime vuosina vahvistuneissa taseissa. Investointeja on kyetty rahoittamaan myös ilman lainarahaa, arvioi Turun Seudun Osuuspankin toimitusjohtaja Risto Korpela.



Ulkoisen rahoituksen lähteistä pankit ovat säilyttäneet suosionsa. Kaikista vastaajista 13 % suunnitteli pankkiluoton ottamista. Kiinnostavuuttaan ovat menettäneet lähinnä muut rahoituslähteet, kuten Finnveran luotot ja takaukset sekä kauppa- ja teollisuusministeriön avustukset.





[32_P1090046.jpg]





Suomalaiset ovat useimpia muita EU-maita optimistisempia oman taloutensa kehittymisen suhteen, V-S Yritt?jien toimitusjohtaja Henri Wibom sanoi Varsinais-Suomen Maakuntaennusteen julkistamistilaisuudessa


Julkaistu 01/2003        
GP-Asennuspalvelu Oy

GP-Asennuspalvelu Oy

Puusepänliikkeitä, Puusepäntyöt, Ravintolakalusteita, RST-Kalusteet

Kokouspalvelut

FresCo Ravintolat Oy - Korkki

Linnankatu 43, Turku

www.frescoravintolat.fi

R 75, KP 5-24 (75). Kokouspalvelu: videoneuvottelulaitteet, AV-laitteet. Juhlapalvelu. Lounas arkisin klo 10:45-13:30. Tervetuloa tutustumaan uuteen ravintolaamme! Lue verkkosivuiltamme lisää toiminnastamme ja tutustu myös Raumalla sijaitseviin toimipaikkoihimme, www. frescoravintolat.fi

Lue uusin näköislehtemme

11/2020



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 12.11.2020


11-liite/2020



Liite
to 12.11.2020


Seuraa meitä somessa