Varsinais-Suomessa valoisammat suhdannenäkymät

Suomen Yrittäjien tekemän pk-yritysbarometrin mukaan 27 prosenttia varsinaissuomalaisista pk-yrityksistä uskoo sudanteiden paranevan lähimmän vuoden aikana. 13 % näkee asiat päinvastoin. Varsinais-Suomessa usko tulevaisuuteen on samalla tasolla muun maan kanssa. Viime syksyyn verrattuna täkäläiset suhdannenäkymät ovat jonkin verran parantuneet.



Liikevaihdon, yrityksen kannattavuuden ja vakavaraisuuden osalta alueen pk-yritysten suhdannenäkymät ovat heikommat kuin koko maan pk-yrityksillä keskimäärin. Tuotantokustannusten kasvua ennakoi seuraavan vuoden kuluttua lähes yhtä suuri osuus Varsinais-Suomen kuin koko maankin pk-yrityksistä. Meillä työllisyyden odotetaan edelleen paranevan ja henkilökunnan määrän suhdannenäkymät ovat hieman paremmat kuin viime syksynä.



Varsinais-Suomessa pk-yritysten pahimmat kehittämisen esteet liittyvät kilpailuun. Muita kehittämisen kannalta tärkeitä esteitä ovat ammattitaitoisen työvoiman saatavuus ja muut resurssitekijät. Rahoitus on kehityksen esteenä viidellä prosentilla Varsinais-Suomen pk-yrityksistä. Rahoitus on meillä muuta maata pienempi kehityksen este.



Eniten investoidaan koneisiin ja laitteisiin



Koko maan pk-yritykset ilmoittavat investoivansa kaikkiaan 9,3 prosenttia ja Varsinais-Suomen pk-yritykset 9,8 prosenttia liikevaihdostaan seuraavan 12 kuukauden aikana. Eniten Varsinais-Suomessa investoidaan koneisiin ja laitteisiin, vähiten barometrissä kysytyistä kohteista tutkimukseen, tuotekehitykseen sekä henkilöstön koulutukseen.



Varsinaissuomalaisista pk-yrityksistä puolella on ulkoista rahoitusta. Viimeisen 12 kuukauden aikana ulkoista rahoitusta on ottanut joka viides Varsinais-Suomessa toimiva pk-yritys ja seuraavan 12 kuukauden aikana sitä aikoo ottaa joka kuudes alueella toimiva pk-yritys.

Varsinais-Suomessa 16 prosenttia pk-yrityksistä ennakoi asiakkaiden maksuhäiriöiden lisääntyvän seuraavan vuoden aikana. Vähennystä maksuhäiriöihin odottaa 7 prosenttia.



Työllisyysnäkymä positiivinen



Varsinaissuomalaiset yritykset odottavat työllisyyden edelleen paranevan seuraavan vuoden aikana. Näkymä on positiivinen, koska toteutuessaan se tukee työpaikkojen kasvun myötä kotimaista kysyntää, joka puolestaan vaikuttaa positiivisesti kotimarkkinoilla toimivien pienyritysten tuotteiden ja palveluiden menekkiin. Näyttääkin siltä, että kotimarkkinoiden pyörien pyöriminen tulee jatkossa muodostumaan entistäkin tärkeämmäksi tekijäksi kansantaloutemme toimintojen vauhdittajana. Keskeisessä roolissa ovat tällöin pk-yritykset, Varsinais-Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Henri Wibom arvioi.



Yritysten kehittämistarpeissa myynnin ja markkinoinnin kehittäminen on edelleen keskeisin kohde. Kun toisaalta kireä kilpailu koetaan suurimmaksi kehittämisen esteeksi voidaan olettaa, että myynnin ja markkinoinnin kehittämisestä haetaan vastinetta kiristyneeseen kilpailutilanteeseen. Positiivista on, että varsinaissuomalaiset yritykset pitävät elinkeinoilmastoa lievästi parempana kuin muualla maassa. Ilmeistä onkin, että monissa kunnissa virinnyt elinkeino-ohjelmatyö näkyy nyt parantuneissa asenteissa yrittäjien keskuudessa, Wibom sanoo.


Julkaistu 04/2003        
Rockfun Promotions & Agency Oy

Rockfun Promotions & Agency Oy

Juontajapalvelut, Konsultointipalveluja, Mainosspiikkaus, Mediatoimistoja, Ohjelmatoimistoja, Promootiopalvelut, Viestintätoimistoja, Äänimainontaa

Viikon luetuimmat uutiset

Kokouspalvelut

FresCo Ravintolat Oy - Korkki

Linnankatu 43, Turku

www.frescoravintolat.fi

R 75, KP 5-24 (75). Kokouspalvelu: videoneuvottelulaitteet, AV-laitteet. Juhlapalvelu. Lounas arkisin klo 10:45-13:30. Tervetuloa tutustumaan uuteen ravintolaamme! Lue verkkosivuiltamme lisää toiminnastamme ja tutustu myös Raumalla sijaitseviin toimipaikkoihimme, www. frescoravintolat.fi

Lue uusin näköislehtemme

06-07/2021



Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehti
to 17.06.2021


Seuraa meitä somessa